Kuka Nomadi? Nomadi Who?

Wednesday, May 7, 2014

Osa Kaksi: Elamaa Gibraltarin kallion kupeessa

Kun lompakossa on oma osionsa euroille ja punnille. Kun tyomatkalla katselet meren yli Afrikan puolelle. Kun jatkuva adaptorin etsiminen on normaali osa arkielamaa mita tahansa sahkolaitetta kayttaessa. Silloin tiedat asuvasi Gibraltarin ja Espanjan rajamaastossa.

Suomessa asuville kavereille on joskus vaikea selittaa tata elamanmenoa. Ensinnakin pitaa jatkuvasti muistuttaa, etta ei, Gibraltar ei siis kuulu Espanjaan, vaan Britanniaan, eli kun asun Espanjan puolella ja olen toissa Gibraltarin puolella, joudun ylittamaan valtioiden valisen rajan joka paiva. Niin, Gibraltarilla puhutaan englantia virallisena kielena, vaikka kaikki paikalliset puhuvat myos espanjaa. (Itse asiassa lievasti rasistisen vitsin mukaan paikalliset eivat ole kaksikielisia, vaan luku- ja kirjoitustaidottomia kahdella kielella. Puhutaan paikallisten kieli- ja muista taidoista vahan myohemmin.) Tienaan siis palkkani punnissa ja maksan laskuni euroissa. Kahden maan, kahden kielen ja kahden valuutan valilla seilaaminen on elamantapa, joka voi olla kiinnostavaa, mutta valilla myos melko turhauttavaa.

Gibraltar on itsessaan todella omituinen paikka. Kokonaispinta-alaa on seitsemisen neliokilometria, joista suurinta osaa hallitsee valtava kallio, ja asukkaita vajaa 30 000. Katukuvaa koristavat punaiset englantilaiset puhelinkopit (joita ei kuulemma enaa Englannista loydy) ja kallion huipulla asustavat Euroopan ainoat luonnonvaraiset apinat, jotka pistaytyvat saannollisesti myos kaupungin keskustassa turisteja ilahduttamassa (ja paikallisia arsyttamassa). Viela muutama vuosikymmen sitten, Espanjan diktatuurin aikana raja Espanjan ja Gibraltarin valilla oli suljettu eika Gibraltarille tai sielta pois paassyt kuin joko laivalla tai lentokoneella.
Gibraltarin pienesta koosta huolimatta sen asukkaat ovat hammastyttavan monimuotoista porukkaa. Marokosta tulleita muslimeja tallustelee kadulla perinteisissa kaavuissaan ja naisten hiukset huivien peitossa. Ortodoksijuutalaiset kavelevat synagogasta kotiin mustissa vaatteissaan ja hatuissaan, miesten pitka parta ja sivukiharat tuulessa heiluen. Merkittava intialaisvahemmisto nakyy katukuvassa myos varikkaissa sareissaan. Valkoihoiset gibraltarilaiset ovat sekoitus espanjalaisia, britteja, italialaisia, maltalaisia ja ties mita muita kansalaisuuksia. Tassa mikrokosmoksessa eri uskonnot, ihonvarit ja kielet elavat kuitenkin yhdessa suhteellisen sovussa, joten siina mielessa Gibraltar voi toimia esimerkkina muille alueille, jossa moiset erot ihmisten valilla ovat aina johtaneet valien kiristymiseen ja jopa sotiin.

Ei tama pieni maailman nurkka toki mikaan paratiisi ole. Gibraltar yrittaa olla mahdollisimman omavarainen, silla naapurimaa Espanjan kanssa valit ovat pysyvasti kireat. Niin pienelle alueelle on kuitenkin vaikea rakentaa kunnollista infrastruktuuria ja niinpa esimerkiksi sahko- ja vedenjakeluverkko on usein vaikeuksissa – kovat tuulenpuuskat johtavat usein sahkokatkoihin, pienikin myrsky riittaa katkaisemaan vedenjakelun saannollisin valiajoin eika kannykankuuluvuutta voi taata monissa osissa tata pikkuriikkista aluetta. Puhelin- ja nettiyhteydet ovat ylipaansakin hatarat. Tama kaikki saattaa taalla asuvat ulkomaalaiset monesti hermoromahduksen partaalle – pitikin muuttaa tanne kehitysmaahan!

Suurin kiusa taalla asuessa on kuitenkin paivittainen rajanylitys ja siihen liittyva haslinki. Vaikka Gibraltar osana Iso-Britanniaa on EU:ssa, se ei ole osa Schengen-maita, joten rajaa ylittaessa passit/henkilotodistukset tulee tarkistaa. Monesti rajavartiostoa passi ei niinkaan kiinnosta, mutta Espanjan viranomaiset haluavat pysayttaa verovapaan tupakan ja alkoholin salakuljetuksen Gibraltarin puolelta Espanjaan – tama on ainakin se virallinen selitys sille, miksi rajajonot venyvat joskus tuntikausien mittaisiksi. Salakuljetus on toki kukoistava bisnes, mutta se ei suinkaan ole ainoa tai suurin syy pysayttaa ja tutkia juurta jaksaen joka ikinen rajaa ylittava auto, moottoripyora, polkupyora tai jalankulkija. Monien mielesta se varsinainen syy on silkka kiusanteko – gibraltarilaisten elamaa yritetaan hankaloittaa kaikilla mahdollisilla keinoilla. Poliitikkojen kahinoista karsivat tietenkin lahinna ne tavalliset kansalaiset, niin gibraltarilaiset, rajan toisella puolella toissa kayvat espanjalaiset (joita on useampi tuhat), turistit kuin mekin.


Totta puhuen rajajono on yksi niista suurimmista syista, miksi haluamme taalla pois muuttaa. Alkaa tassa toki muutenkin maa polttaa jalkojen alla, mutta tama paivittainen turha kiusa alkaa olla jo liikaa.On hankalaa suunnitella vaikkapa iltamenoja, kun ei koskaan tieda meneeko tyomatkassa puoli tuntia (jos ei ole jonoa) vai kolme tuntia (jos on erikoisen paha jono). Puhumattakaan siita, miten pahaksi moottoripyoralla jonottaminen ja pakokaasujen paivittainen hengittely on terveydelle. Kiusa se on pienikin kiusa, ja tassa tapauksessa itse asiassa aika iso kiusa. 

No comments:

Post a Comment