Kuka Nomadi? Nomadi Who?

Friday, January 30, 2015

Osa Viisikymmentäyksi – Part Fifty-One: Lake Taupo



Taupo-järvi on ensinnäkin Uuden-Seelannin suurin järvi, ja kuulemma koko eteläisen pallonpuoliskon suurin järvi 616 neliokilometrin pinta-alallaan. Kuten odottaa saattaa, järven ympärille rakentuu suuri matkailubisnes ja tarjolla on kaiken maailman risteilyä, melontaa, jetski-vuokrausta ja vaikka mitä. Minun suunnitelmissani oli toteuttaa pitkäaikainen unelmani laskuvarjohyppy Taupossa, koska sitä mainostettiin Uuden-Seelannin halvimmaksi (markkinointipuheissa joka paikka on aina ”Uuden-Seelannin paras/suurin/kaunein/pisin/kuuluisin” jne) ja surffailuhostimme Zoran oli luvannut jo hankkia minulle vielä alennuksen, koska hän tunsi firman omistajan. Niinpä jo lähestyessämme kaupunkia tunsin perhosia vatsassa: aioinko todellakin hypätä lentokoneesta seuraavana päivänä? Hyppy oli vähän niin kuin synttärilahja sekä itseltäni että Ginalta, koska häntä ei huvittanut hypätä ja toki kaikkine alennuksineenkin se oli huomattavasti kalliimpi aktiviteetti kuin mitä yleensä teemme yhdessä. 
Lake Taupo

 Lake Taupo is not only the largest lake in NZ but actually the largest one in the whole of Southern hemisphere with an area of 616 sq km. As might be expected, a wide range of tourism products has evolved around the lake and if you don’t mind spending money, you can do all sorts of lake cruises, kayaking, rafting, jet ski and all that. My plans involved crossing one thing off my bucket list: skydiving. Taupo seemed like a good place to do it as it was marketed as being the cheapest in NZ (in marketing speeches everything is always “the best/the biggest/the most famous/the most beautiful of NZ”) and our host Zoran had already promised to get me a further discount since he knows the owner of the company. Already on arrival to town I felt some butterflies in my stomach – am I really going to jump out of an airplane tomorrow? It was going to be a kind of a birthday present from both myself and from Gina since Gina didn’t want to jump and even with all the discounts it was still a lot more expensive an activity than what we normally choose to do. 
Ready to go!

Zoran tuli meitä sovitusti vastaan bussille, vaikka hänet oli ”kidnapattu” edellisenä yönä; rankan juopottelusession päätteeksi hänen kaverinsa olivat kaapanneet hänet kyytiinsä ja Zoran heräsi jossain parin tunnin päässä kotoa. Näin ollen jouduimme vähän odottelemaan, mutta saimme lopulta kyydin hänen luokseen, jossa suunnittelimme visiittimme kulun. Laskuvarjohyppy varattiin seuraavalle aamulle (iiks!) ja iltapäivälle Zoran lupasi järjestää meille alennuksen purjeveneristeilylle, koska hän tuntee myös sen firman omistajan. Sohvasurffailussa on ilmaisen majoituksen lisäksi paljon muita etuja, vaikkakin pääasiallinen tarkoitus on tavata paikallisia ja saada näin matkailusta enemmän irti. Zoranin talo oli todella lähellä tätä kuuluisaa järveä, joten iltapäivän ratoksi kävimme kävelemässä järven rannalla ja illalla grillasimme Zoranin ja hänen unkarilaisen tyttöystävänsä Gerdan kanssa. Katsoimme myös melko rankan uusi-seelantilaisen leffan ”Once were warriors”, joka kuvasi rankalla kädellä nykyajan maorien elämää. Toivottavasti leffa ei kuvaa kovin monien nykytodellisuutta, oli nimittäin vähän masentava. 
About to land

As agreed, Zoran did come to pick us up from the bus stop, even though he had been ”kidnapped” the previous night; his mates had kidnapped him after a hard drinking session and he woke up a couple of hours away from Taupo. So we had to wait a little bit but in any case he did show up and took us to his place where we planned our visit. The skydive was booked for the following morning (yikes!) and for the afternoon Zoran promised to arrange a discount for a sailing cruise since he also knew a guy doing the cruises. There are plenty of benefits in this couchsurfing business, even though the main point of it is not economical but getting to know the locals and their way of life and this way get more out of your travels. Zoran’s house was really close to this famous lake so we went for a little walk along the lake shore and in the evening we did BBQ with Zoran and his Hungarian girlfriend Gerda. We also watched a Kiwi movie called “Once were Warriors” that depicts the modern-day life of the Maoris – I must say I hope it’s not a realistic description of many of their lives as it was pretty depressing. 

Aamulla heräsin sangen jännittyneenä ja vähän hermostuneena. Zoranin neuvon mukaan en syönyt aamupalaa, ettei hypätessä tule huono olo, mutta aamukahvit uskalsin juoda. Mentiin sitten lentokentälle, jossa meni alkuvalmisteluissa vähintäänkin tunti – piti allekirjoittaa kaikki paperit, joiden mukaan on oma vika jos kuolee, piti käydä läpi kaikki vaihtoehdot (hyppääkö 3000 vai 5000 metristä, ottaako kuvapaketin vai videon jne.) ja odotella loputtomasti, kunnes lopulta saatiin haalarit päälle ja kaikki kamat ylle. Hyppäsin tietenkin tandemina, eli heppu teki kaiken eikä minun tarvinnut kuin kirkua. Meitä oli ehkä 8 tai 10 hyppääjää, kaikki mentiin 5000 metristä, jossa vapaapudotusta tuli noin minuutin verran. Minä olin viimeinen hyppääjä, oli se hurjaa istua koneessa ja katsoa, miten yksi toisensa jälkeen hyppäsi koneesta tyhjyyteen. Sydän hakkasi hurjaa vauhtia mutta liian myöhäistä perua, minut oli jo sidottu siihen heppuun joka suunnilleen kantoi/työnsi minut kohti koneen ovea ja menoksi! Vapaapudotus oli ihan uskomaton tunne, samoin varjon avautuessa kun ilmavirta yhtäkkiä kiskaisi meidät takaisin ylöspäin, siinä meni monta minuuttia vaan kirkuessa ja nauraessa mutta oli se hauskaa. Adrenaliinihumala. Laskeutuessamme tuntui hetken aikaa, etten päässyt ylös, jalat ja kädet tärisivät pitkän aikaa ihan hillittömästi. Hyppy ja handycam-kuvapaketti maksoivat yhteensä noin 410 NZD (hyppy 349 NZ, kuvapaketti 99 NZD ja muutama dollari lisää luottokorttimaksun takia). Oli kyllä sen arvoista, kerran elämässä-tyyppinen kokemus. 

I woke up in the morning feeling very excited and a little nervous. As advised by Zoran I didn’t have breakfast to avoid feeling sick during the jump but I couldn’t resist my morning coffee. We got to the airport where the whole preparation procedure took well more than hour – having to sign my life away in various forms, going through all the options (whether you want to jump from 3000 or 5000 metres, do you want pictures, do you want videos etc.) and loads of general waiting around, until we finally got into the overalls, the harnesses and the rest of the gear and off we went. Obviously this was a tandem jump, meaning that the guy did everything and all I had to do was scream. Which I did, very ardently. There was maybe 8 or 10 of us on the plane, everyone doing the 5000m jump which gives you about a minute of freefall and I was the last one to jump. What a feeling, sitting there on the plane watching one person after another disappearing into the vast emptiness. My heart was racing but it was too late to change my mind, I was already strapped onto the guy who was half carrying, half pushing me towards the door and wheew! Freefalling was just an incredible feeling, as was the sudden pull back up as the parashoot opened. I was just screaming and laughing manically, it was so much fun and so very terrifying at the same time. Totally drunk on adrenalin. When we landed I felt I just cannot get up, my legs and hands were shaking so hard ages after the jump. The whole thing cost around 410 NZD (the jump 349 NZD, pics 99 NZD and some surcharge on credit card payment) and I think it was definitely worth it, once in a life time sort of an experience. 

Suunnitelmien mukaisesti iltapäivällä menimme sitten purjeveneristeilylle rauhoittumaan, kun Zoranin kautta saimme sen 20 NZD:lla (normaalihinta olisi ollut 45 NZD mikä olisi kyllä ollut liikaa). Risteily kesti noin 2,5 tuntia kokonaisuudessaan ja tärkein pointti oli Maori-kallioveistosten näkeminen, jotka olivatkin kyllä vaikuttavia. Kuvittelin tietenkin ensin, että ne ovat ikivanhoja ja ihmettelimme jo, miten maorit olivat onnistuneet tekemään nämä veistokset ilman mitään työkaluja jne. Mutta sitten kävikin ilmi, että ne oli tehty vuonna 1981. No, se selittää miten ne oli tehty, mutta ei tee tulosta yhtään vähemmän hienoksi. Muuten risteilyssä ei kyllä ollut paljon mitään pointtia, näkihän siinä kivoja järvimaisemia ja hintaan kuului yksi kahvi tai muu alkoholiton juoma, mutta siinäpä se. Risteilyn jälkeen Zoran vei meidät vielä Huka Falls-vesiputoukselle, joka oli muutaman minuutin ajomatkan päässä kaupungista ja se oli kyllä hieno paikka, kuten kuvista näkyy.
Illalla laitoimme Zoranille ja Gerdalle ruokaa ja nautimme vähän viiniä raskaan päivän lopuksi, seuraavana päivänä matka jatkuu taas bussilla kohti pikkuruista vuoristokylää nimeltään Ohakune (kesti todella kauan ennen kuin onnistuimme muistamaan tämän nimen!), josta teemme kuuluisan Tongariro Alpine Crossing-vuoristopatikkamatkan. 
Maori rock carving

As planned, in the afternoon we went to chill to a sailing cruise that only cost us 20 NZD per person through Zoran (the normal price was 45 NZD which I think would have been way too much). The cruise took about 2,5 hours in total and the main point of it was seeing very impressive Maori rock carving. I imagined that they were ancient and were wondering how on Earth they managed to do that without the modern tools etc. but then it turned out the carvings were done in 1981. Well, that explains how they were made but it doesn’t make the result any less impressing. Other than that there wasn’t much point to the cruise, yes you could see the nice lake scenery and got a coffee or a soft drink included but that’s about it. After the cruise Zoran took us to Huka Falls, that was a really lovely place as you can see of the pics.
In the evening we cooked for Zoran and Gerda and had a few glasses of wine to wind down after an exciting day. The following day we hit the road again, this time heading to the tiny alpine town of Ohakune (it took us ages to memorise that name!) which will serve as a base for our Tongariro Alpine Crossing. 
Huka Falls

Thursday, January 29, 2015

Osa Viisikymmentä – Part Fifty: Rotorua



Mädältä kananmunalta tuoksahtava Rotorua oli yksi etukäteen eniten odottamiamme matkakohteita Uudessa-Seelannissa. Koko maa on melko vulkaaninen, mutta tämä on niitä aktiivisimpia alueita, jonka takia paikka on täynnä kuumia lähteitä, geysereita ja muuta geotermistä toimintaa eli kiehuvan kuumaa mutaa, höyryävää maata ja runsasta rikkikaasun lemua. Hostimme Lee tuli meitä sovitusti vastaan bussille, laitoimme ”kotona” vähän yksinkertaista lounasta ja lähdimme tutkailemaan kaupunkia. Noin 55 000 asukkaan kaupunki tuntui kokoaan isommalta ja vilkkaammalta, varmaan johtuen turistilaumoista jotka kaikki tulivat samojen maisemien perässä kuin mekin. Ensimmäiseksi päätimme mennä kuuluisaan Polynesia Spa-kylpylään, jossa sai pulittaa aika reilusti kuumissa lähteissä pulikoinnista, lippu maksoi 27 NZD per henkilö. Päädyimme sinne kuitenkin menemään, kun se on kerran valittu yhdeksi maailman parhaista kylpylöistä ja näiden mineraalipitoisten vesien pitäisi olla hyväksi luille ja iholle ja vaikka mille. Ihan hieno (vaikkakin haiseva) paikkahan se oli, kaikki altaat vain tuntuivat turhan kuumilta näillä keleillä! Talvella siellä olisi varmasti ollut kivempaa juosta 38-asteisesta altaasta 41-asteiseen altaaseen, mutta nyt kun ulkonakin oli niin lämmintä ja aurinkoista, se viehätti vähän vähemmän. Istuimme siellä nyt kuitenkin koko rahan edestä yli 2 tuntia. Kylpylän jälkeen suuntasimme kaupungin iltamarkkinoille, jotka pidetään joka torstai – siellä oli ruokakojua, matkamuistoja sun muuta krääsää sekä live-musiikkia. Söimme crepet ja hengailimme siellä muiden mukana, ihan kiva tapa viettää ensimmäinen ilta Rotoruassa.
Gina chilling at the Polynesian Spa


Rotten-egg-smelling Rotorua was one of the destinations we were looking forward to the most in NZ. The whole country is pretty volcanic but this is one of the most geo-thermally active areas, resulting in an abundance of hot springs, geysers, bubbling hot mud, steam rising from the ground and the very strong smell. Our host Lee came to pick us up from the bus stop as agreed and took us home, where we prepared a simple lunch and headed out to explore the city. Rotorua has around 55 000 inhabitants but it felt busier than that, probably due to the herds of tourists coming after the same things than us. First we decided to go for the Polynesian Spa where you had to pay a pretty hefty price for entering the hot springs as the ticket for the adult pools (to avoid children running around and jumping on you) cost 27 NZD per person. We wanted to go anyway as it’s a famous spa that is supposedly one of the best spas in the world and the mineral-rich water is meant to be good for your bones and skin and all that. It was a really nice (if smelly) place but as it was a hot day, all the pools felt a little too warm! For sure it would have been nicer in the winter time to run from 38-degree pool to a 41-degree pool but now that it was so warm and sunny it had much less appeal. However we did manage to spend around 2 hours there to get our money’s worth and it was a nice experience. After the spa we headed to the night market that they have every Thursday evening in the centre of Rotorua – there you had a selection of food stalls, souvenirs and other knick-knacks and live music. We had a crepe and hung out among the crowds, it was a nice way to spend the first evening in town. 
Maori carving

Maori show

Rotoruan ympäristössä on paljon tarjontaa turisteille, löytyy ainakin kolme erilaista perinteistä maori-kylää sekä paljon kuumia lähteitä ja geysereitä. Ilman autoa moniin paikkoihin on hankalampi päästä, koska ne ovat kaupungin ulkopuolella, joten turvauduimme jälleen liftaamiseen. Olimme päätyneet vierailemaan Wai-O-Tapussa, jota markkinoidaan nimellä ”thermal wonderland” eli vaikka termaalinen ihmemaa ja joka kuvien perusteella näytti todella vaikuttavalta. Sinne oli kaupungista noin 20 minuutin ajomatka. Aloitimme liftaamisen ja heti parin minuutin päästä meidät poimi kyytiin hyvin ystävällinen maorinainen, joka sanoi olevansa töissä yhdessä edellämainituista maori-kylistä, Te Puiassa joka oli matkan varrella kohti Wai-O-Tapua. Olimme harkinneet myös käyntiä yhdessä noista kylistä, mutta ne tuntuivat aika kalliilta enkä ollut varma, miten autenttisia ne olisivat. Juttelimme vähän aikaa, ja kun kävi ilmi, että oli minun syntymäpäiväni, kuski sanoi kutsuvansa meidät sisään ilmaiseksi. No sehän kyllä kelpasi, joten vaihdoimme suunnitelmaa lennossa: ensin vieraillaan Te Puiassa ja jatketaan sieltä sitten matkaa kohti Wai-O-Tapua. Kyllä nämä paikalliset ovat sitten mukavia ihmisiä, näin eurooppalaisena sitä tahtoo aina epäillä, että mitä ne ovat vailla ja minkä takia ne ovat muka niin avuliaita, mutta totta puhuen he nyt vain ovat niin ystävällisiä. Ei tämäkään nainen meiltä mitään halunnut, päästipä vain meidät ilmaiseksi sisään (sisäänpääsy maori-show:n kera olisi maksanut huikeat 62 NZD per hlö) meitä ilahduttaakseen. Te Puiassa on monta eri vetonaulaa: löytyy maori-kulttuuria, geotermistä toimintaa (kuten eteläisen pallonpuoliskon suurin geysir, kuplivan kuumaa mutaa jne.) sekä kiivi-lintuja. Maorit ovat kuuluisia muunmuassa hienoista puukaiverruksistaan ja täällä kylässä näimme mestarikaivertajat töissä, on se uskomatonta miten hienoja yksityiskohtaisia kuvioita he osaavat tehdä puusta. Kiertelimme kylää, jossa oli malleja maorien perinteisistä taloista sekä monta puuveistosta. Mielenkiintoisin osa oli kuitenkin show, jossa esiteltiin maorien perinteistä tanssia ja lauluja, varsinkin kuuluisa sotatanssi haka. Show:n jälkeen menimme katsomaan kiiviä, koska on hyvin epätodennäköistä nähdä kiiviä luonnossa. Nehän ovat yöeläjiä, joten aitaus pidetään päivisin hyvin hämäränä, jotta lintupolo luulee päivän olevan yö ja toisin päin. Samasta syystä kuvia ei voinut ottaa. Siellähän se maata kuopi ruokaa etsien eikä näyttänyt kiinnitävän meihin turisteihin mitään huomiota. Kylän ympärillä voi kävellä erilaisia kävelyreittejä ja nähdä geysereitä, kuumia lähteitä ja niin edelleen, siellä viettää helposti yli tunnin ympäriinsä käveleskellen. Ihan hieno paikka, en olisi kyllä mielellään maksanut sisäänpääsymaksua (joka oli aika suolainen), mutta ilmaiseksi siellä kyllä kävi oikein mielellään!
Haka Dance

Rotorua and the surroundings have plenty to offer to a tourist, there are at least three different Maori-villages, lots of places to see geysers and hot pools etc. Without a car it’s not so easy to get to these places without paying for expensive transfer services as many of them are well outside the town, so we resorted to hitch-hiking again. We had decided to go to Wai-O-Tapu that is marketed as a “thermal wonderland” which looked really impressive on the pictures we had seen. It’s about 20 minutes’ drive from the town. We started hitch-hiking and got picked up right away by a very friendly Maori woman who said she is working in one of the aforementioned Maori villages, Te Puia, which is on the way to Wai-O-Tapu. We had also considered visiting one of these villages but they seemed pretty expensive and I wasn’t convinced that they would be really authentic. We were chatting for a while and when it turned out it was my birthday, this nice lady said she will invite us in for free. Well that changed the plan immediately, we stopped first at Te Puia and would continue hitch-hiking from there onwards. It seems unreal how nice the local people are - as Europeans we often feel sort of suspicious, wondering what do they want and why are they being this friendly, when in fact they just really want to help. Also this lady didn’t get any benefit apart from making us happy by getting us in for free. Te Puia has many attractions in one place: they showcase Maori-culture, they have geo-thermally active grounds with the largest geyser in Southern hemisphere and they have kiwi birds as well. The Maoris are known for their intricate wood carvings and in Te Puia we could see the master carvers at work. It seems incredible how fine details they are able to carve by hand. There are also models of their traditional houses along with many wooden sculptures but the most interesting bit was the show where they presented traditional song and dance, including the famous war dance haka. After the show we went to see the kiwi bird as it’s very unlikely to see them in the wild. As they are nocturnal, the enclosure is kept very dimly lit during the day so that the poor bird would be confused and think it’s night-time. For the same reason you are not allowed to take pictures. There the kiwi was pottering around, looking for food on the grounds, seemingly completely oblivious to the tourists fussing about. Such a cute, strange creature. You can also do fairly long walks around the village to see all the different hot springs, boiling mud, geysers and all that, it takes easily more than an hour to go around all the tracks. It was a great place, maybe it’s not quite worth the steep entrance fee of 62 NZD per person, but getting in for free made it even greater!
Boiling mud

Jatkoimme sieltä sitten liftaamista eikä siinä taaskaan kauaa kestänyt, ennen kuin saimme kyydin Wai-O-Tapun portille asti. Pääsylippu maksoi 32.50 NZD, siitäkin saatiin 10% alennus syntymäpäiväni kunniaksi, kun kauniisti pyydettiin. Täälläkin on monta eri kävelyreittiä, me kiersimme kaikki rauhallista tahtia noin kahdessa tunnissa. Oli aika lämmin päivä, aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja kaikki maasta nouseva kuuma höyry ei yhtään auttanut asiaa. Tämä oli kyllä ihan mahtava paikka, ei olla ikinä nähty mitään vastaavaa. Varsinkin Artist´s Palette-nimellä tunnettu järvi, jonka eri mineraalit värjäsivät kaiken maailman väreillä, oli todella uskomaton näky. Muissa osissa silika sai maan näyttämään ihan valkoisilta lumihangilta, toisaalla oli Devil´s Pond-niminen lampi, joka oli ihan kirkkaan neonvihreä, vesi kiehui ja höyrysi... tuntui kuin olisimme jollain eri planeetalla. Todellakin käymisen arvoinen paikka, tuhdista hajuhaitasta huolimatta. Liftasimme takaisin ilman mitään ongelmia ja saimme kyydin kotiporteille asti. Se oli pitkä päivä kuumassa auringonpaisteessa ja olimme kävelleet varmasti yli kymmenen kilometriä, joten ei huvittanut lähteä synttäridrinksuille mihinkään – oluet kotisohvalla kelpasi oikein hyvin, tämä oli joka tapauksessa varmaan paras syntymäpäivä ikinä!
Devil's Pond

In front of the Champagne Pool

So we got back on the road hitch-hiking and again we got a ride fairly easily all the way to the gates of Wai-O-Tapu. The entrance here cost 32.50 NZD per person, but we got 10% discount for my birthday when I asked nicely. Here you also have several different walking routes to go around the area, it took us about 2 hours to do all of them at a strolling speed. It was a pretty hot day with sun beating down from cloudless sky and the hot steam rising from the ground didn’t do anything to make it cooler. This is such an amazing place, we have never seen anything like it. Especially the lake called Artist’s Palette that was coloured with all the colours of the rainbow by the minerals, was an incredible sight. In some parts the silica made the ground look like it was covered in pure white snow, elsewhere there was a Devil’s Pond that was a bright neon green pond, water was boiling and steaming all over the place… it was so other-worldly, as if we were on another planet. Absolutely worth the visit and even paying the entrance fee, despite the very heavy stench. We hitch-hiked back all the way home without any problems. It had been a long day in the heat and we had walked for sure more than 10 kilometres so didn’t really feel like going out for birthday drinks – a beer on the couch did very nicely, thank you very much. It was the best birthday ever! 
In front of the Artist's Palette


Seuraavana päivänä bussimme lähti kohti Taupoa klo 13 tienoilla (sivuhuomautuksena mainittakoon, että nämä Naked Bus-bussit ovat aina, poikkeuksetta, ainakin vähän myöhässä), joten meillä oli vielä aamu aikaa. Monet olivat suositelleet punapuumetsiä kaupungin lähellä, joten päätimme mennä sinne parin tunnin kävelylle. Sinne pääsi helposti paikallisella bussilla ja vajaan kilometrin päässä bussipysäkiltä oli toimisto, josta sai karttoja ja tietoa eri kävelyreiteistä. Kuten yleensä, kaikki reitit olivat todella hyvin merkittyjä, joten sinne ei helposti eksyisi. Valtavat kalifornian punapuut muodostivat todella upean näyn, en ole ehkä hienomman näköistä metsää koskaan nähnyt! Tallustelimme siellä aikamme rennosti, jonka jälkeen suuntasimme bussilla takaisin kaupunkiin, nautimme pikaisen luonaan ja aloitimme matkan kohti Taupoa parin tunnin bussimatkan päähän. 
 
Redwood Forest
The following day our bus was leaving around 1pm towards Taupo (as a sidenote, these Naked Bus services are invariably late at least a little bit) so we still had the morning to do stuff. Many people had recommended the Redwood forest nearby town so we decided to go there for a couple of hours’ hike. It was easy to get to by local bus and a little less than a kilometre from the bus stop there was a visitor centre where you could get maps and info on the walking tracks. As usual, the tracks were very well marked so you couldn’t have gotten lost if you tried. The immense Californian Redwoods were an incredible sight, probably the most amazing forest I had ever seen! We took our time to stroll around, after which we got back into town, had a bite to eat and started our 2-hour bus ride towards Taupo.