Kuka Nomadi? Nomadi Who?

Wednesday, February 25, 2015

Osa Viisikymmentäkahdeksan: Franz Josefin jäätikkö – Part Fifty-Eight: Franz Josef Glacier



Edessä oli nyt viimeinen varsinainen kohteemme Uudessa-Seelannissa, sillä tämän jälkeen vietimme pari päivää matkaten takaisin Aucklandiin seuraavaa lentoa varten. Ihan maantieteellisistä syistä olimme jättäneet parhaan viimeiseksi, eli visiitin Franz Josefin jäätikölle eteläsaaren länsirannikolla. Jäätikön välittömässä läheisyydessä on pieni samanniminen kylä, joka on nähdäkseni siellä ihan pelkästään matkailijoita varten: pysyviä asukkaita on noin kolmisensataa (joista todella iso prosentti, ellei ihan kaikki, on töissä matkailualan firmoissa) ja turisteja huippusesongin aikaan parituhatta kerrallaan. Koko kylässä en nähnyt yhtäkään yritystä, joka ei olisi ollut joko majoitusfirma, ravintola, matkamuistomyymälä tai ohjelmapalvelufirma. Alueella on lähekkäin kaksi jäätikköä, Fox sekä Franz Josef, joille tehdään melko samanlaisia retkiä, me päädyimme Franz Josefiin lähinnä sen takia että löysimme netistä hyvän diilin: bookmen kautta varasimme Ice Explorer-retken (normaalihinta 325 NZD, me maksoimme 260 NZD per hlö), jossa mennään ensin helikopterilla muutaman minuutin matka itse jäätikölle, jossa sitten patikoidaan oppaan kanssa pienessä ryhmässä pari tuntia ja helikopterilla takaisin. Hintaan kuuluu myös pääsylippu kylpyään Franz Josefin kylässä. Nykyään jäätikölle ei ole mahdollista kävellä omin päin kylästä, mikä oli mahdollista vielä muutama vuosi sitten, sillä se sulaa kovaa vauhtia ja reunusalueet ovat hyvin epävakaat ja vaaralliset kävellä. Helikopterilla vierailijat viedään tämän epävakaan alueen yli paksulle jäälle, jossa on turvallisempaa tallustella. 
Glacier between palm trees

 
Now we were heading to our last actual destination in New Zealand, as after this we would spend a couple of days just travelling back up to Auckland for our next flight. Just because of its location we had left the best for last: a visit to Franz Josef Glacier on the Western Coast of the South Island. In the immediate vicinity of the glacier there is a village by the same name that seems to exist solely for the tourists: there is a permanent population of about 300 while the tourists in the high season number in thousands. I didn’t see one establishment in the village that wouldn’t have catered for the tourism trade - there are only accommodation establishments, restaurants, souvenir shops and tour companies. There are actually two glaciers close together, the Fox and the Franz Josef Glaciers and the tours offered are pretty similar. We ended up in Franz Josef primarily as we found a good deal on bookme: Ice Explorer (normal price 325 NZD, we paid 260 NZD per person) where you take a short helicopter ride to the glacier and then hike around with a guide for a couple of hours. The price also includes an entrance to the hot pools in the village. Nowadays it’s not possible anymore to walk to the glacier by yourself from the village, which used to be an option a couple of years ago, since the glacier is receding very rapidly and the area at the end is very unstable and dangerous to walk on. So now you have to take the helicopter to go past the unstable bit and get to the middle of the glacier where it’s safer to walk around. 
On the glacier

Saapuessamme iltapäivällä satoi vettä ja sen iltapäivän jäätikköretket oli peruttu sään takia. Meitä alkoi tietenkin huolettaa, menisikö meidän retkemme seuraavana päivänä, sillä vaikka saisimme rahat takaisin retken peruuntuessa, olisi koko tulomme alueelle ollut yhtä tyhjän kanssa ilman tätä retkeä. Meillä oli myös kaikki bussiliput, lauttaliput ja hostellit varattu seuraaville päiville, joten emme olisi voineet odotella sään parantumista. Onneksi seuraava aamu aukesi kauniina ja aurinkoisena, joten mikään ei estänyt seikkailuamme. Retki alkoi klo 11:45, toimistolle piti mennä parikymmentä minuuttia etukäteen täyttämään lomakkeet, joiden mukaan on oma vika jos kuolee ja laittamaan varusteet päälle. Firmalta saa päällyshousut, sekä –takin, saappaat sukkineen ja tarpeen mukaan myös pipon ja lapaset. Jäätiköllä ei tosin ollut niin kylmä kuin odotin, noin 10 astetta plussan puolella. Pitkän varustelun jälkeen kävelimme parin minuutin matkan toimistolta helikopterikentälle (jossa sorakasat toimittivat laskeutumisalustan virkaa) ja hyppäsimme kopteriin. Emme olleet koskaan olleet helikopterissa, joten se oli hauska kokemus itsessään. Oli myös hienoa nähdä koko jäätikkö yläilmoista. Matka kesti vain viitisen minuuttia, sitten laskeuduimme jäätikölle, jossa piti laittaa jääraudat kenkiin (jouduin googlettamaan, mikä crampon on suomeksi. Ensimmäinen lähde väitti suomennoksen olevan ”tukkisakset”. Siinäpä olisi teillä ollut miettimistä, mitä ihmettä laitoin jalkaani jäätiköllä. Jäärauta vaikuttaa paljon järkevämmältä käännökseltä.) ja lähdimme patikoimaan oppaamme johdolla. Maisemat olivat todella kauniit, vaikka näin kesällä jäätikkö ei ollut niin luminen kuin se kuulemma talvella olisi ja hiekka tahrasi siellä täällä valkoista lunta. Sen takia se näytti paikoin likaiselta, mutta kyseessä oli siis vain hiekkaa tai soraa, ei ilmansaasteita. Oppaan mukaan tämä on siinä mielessä parempi aika tulla jäätikölle, ettei iske lumisokeus kuten talvella saattaa käydä. Joka tapauksessa, mahtava näky se oli. Näin kirkkaana päivänä näimme ihan Tasmanianmeren rannikolle asti. Patikoimme pitkin oppaiden tekemää polkua, joka kuulemma muuttuu koko ajan; kaikki jäätiköt liikkuvat jonkin verran, mutta tämä liikkuu nopeammin kuin useimmat, joten maisema muuttuu päivästä toiseen.  Oppaan mukaan hänellekin jäätiköllä kulkeminen oli aina jännittävää, koska joka päivä hän voi löytää jonkin uuden jääluolan tai todeta edellisen luolan romahtaneen jään liikuttua. Ryömimme jääluolien läpi ja kävelimme railoissa, joita ei muutaman päivän päästä enää ole, mutta sillä välin uusia luolia ja railoja on muodostunut. Tykkäsin varsinkin sinisistä jääluolista, ne olivat todella kauniita ja ihan hitusen pelottavia. Se oli kyllä uskomaton kokemus, ehkä paras juttu mitä teimme Uudessa-Seelannissa. 
In an ice cave

Getting my crampons on

As we arrived in the village in the afternoon it was raining and we saw that the trips for that afternoon had been cancelled due to weather. This of course made us worry about our trip the following day. We could get a full refund if the trip was cancelled, but then there would have been no point coming to this place at all if we couldn’t get to the glacier. Also, we had our bus tickets, ferry tickets and hostel for the coming days booked so we didn’t have time to wait around for another should the trip be cancelled. However, the following morning was beautiful and sunny with not a cloud on the sky so nothing would stop our adventure. The trip started at 11:45am but you need to go to the office about 20 minutes before for form-signing (you know the ones, “if I die it’s my fault”) and preparing. The company gives you waterproof trousers and jacket to put on your own clothes, socks, boots and also a cap and mittens if need be. However it was not really as cold as I expected on the glacier (about 10 ºC). After a lengthy preparation process we walked a couple of minutes from the office to the helipad (which actually meant mounds of dirt) and got in the chopper. We had never been in a helicopter so that was a cool experience in itself. It was only about five minutes on the chopper before landing on the glacier where we got the crampons on and started the hike with our guide. It was really beautiful, although there was a lot less snow than there would be in the winter time and the snow that was there was stained by sand in places. It made the glacier look sort of dirty in places, but it was just sand, no pollution or other dirt. According to our guide this is a better time to come and see the glacier as in the winter you might get snowblindness. In any case, it was an impressive sight – as it was such a clear day we could see all the way to the Tasman Sea. We hiked along the path the guides make and that changes all the time; all glaciers move at their pace, but this one moves a lot faster than most, so the landscape changes every day. Our guide said walking on the glacier is always exciting for him as well, as every day he can discover some new ice cave or find another one collapsed overnight. We walked inside crevasses and crawled through ice caves that might not be there anymore in a few days but in the meanwhile others will have formed. I especially liked the blue ice caves, they were so beautiful and just a tiny bit scary. It was an incredible experience, maybe the best thing we did in New Zealand. 

Jäätikköseikkailun jälkeen lensimme takaisin kylään helikopterilla ja nautimme kasvispiiraat lounaaksi. Iltapäivällä menimme sitten kylpylään, joka siis kuului tämän retken hintaan. Se oli ihan ok paikka ja siellä oli kiva rentoutua kuumassa altaassa, mutta ironista kyllä tämä oli ensimmäinen todella lämmin päivä pitkään aikaan, joten viileämpikin vesi olisi kelvannut. Illalla kävimme syömässä ja juhlistimme päivää muutamalla oluella: tämä oli muuten meidän 12-vuotispäivä, kerrankos minä vien vaimoni helikopterilennoille vuosipäivinä!

After the hike on the glacier we flew back to the village with the helicopter and grabbed veggie pies for lunch. In the afternoon we went to the hot pools that were included in the price of the glacier trip. It was a nice place to relax but ironically enough this was the warmest day we had experienced for a long time so the hot pools seemed slightly less inviting than they would have on a cooler day. In the evening we went out for dinner and a few drinks to celebrate, as it happened to be our 12 years anniversary – I usually take my wife for a helicopter ride to celebrate our anniversary! 

Tästä eteenpäin Uuden-Seelannin reissumme muodostui lähinnä matkailun huonoista puolista: ensin 9 tunnin bussimatka Nelsoniin, jossa nukuttiin yö ja jatkettiin seuraavana päivänä 2,5 tunnin bussimatkalla Pictoniin, josta 3 tunnin lauttamatka lahden yli Wellingtoniin, jossa hengailtiin muutama tunti ja mentiin yöbussilla melkein koko pohjoissaaren läpi Aucklandiin (11 tuntia)... siinä meni pari päivää vähemmän rattoisasti. Mieleen tuli vitsi yhdestä vanhasta leffasta: ”Mikä kamala päivä, vain yksi asia voi olla vielä pahempi kuin tämä päivä. Huominen.” Aucklandissa meillä oli mahdollisuus vähän hengähtää, järjestellä kamamme ja päästä eroon tarpeettomista kamoista ennen kuin matka jatkui. Oli tarkoitus tehdä tästä matkamme pidentämisestä vähän isompikin numero tässä blogissa, heitin teaserin kuukausia sitten mutta en sitten koskaan saanut aikaiseksi tehdä kunnon ilmoitusta. Alkuperäisen (löyhän) suunnitelman mukaanhan olisimme matkanneet takaisin Eurooppaan (ellei muuta keksitä) Uuden-Seelannin jälkeen ja hakeneet töitä, mutta totesimme tässä että eihän tässä vielä mihinkään töihin jaksa mennä. Joten vaihdoimme matkaliput (kannatti maksaa erikseen joustavista lipuista) ja Lontoon sijaan suuntasimmekin Aucklandista Bangkokiin – vietämme seuraavat pari kuukautta siis Thaimaan, Myanmarin sekä Cambozdan maisemissa! Sen jälkeen on sitten tosiaankin aika suunnata takaisin Eurooppaan, aikomuksena on muuttaa Maltalle ja hakea sieltä töitä. Elämme jännittäviä aikoja, ystävä hyvä...

From here onwards our time in NZ consisted pretty much of the undesirable sides of travelling: first there was the 9-hour bus ride to Nelson, where we spent the night and continued the next day with a 2,5-hour bus ride to Picton, then 3-hour ferry ride to Wellington, where we hung out for a couple of hours before catching the night bus to Auckland (11 hours)… that was a less pleasant couple of days. It reminded us of a joke from an old movie: “Only one thing could be worse than today. Tomorrow.” At least in Auckland we had a chance to catch our breath for a little while, sort out our stuff and get rid of all the stuff we won’t need any more before continuing onto the next destination. I had meant to make more of an announcement in the blog about our extending the trip, but I never got around to doing anything other than throwing in a teaser months ago. So, our original (vague) plan had been to return to Europe (unless we came up with a better plan) after NZ and look for jobs (yawn) but we came to the conclusion that we don’t quite feel like working yet. Therefore we changed our flight tickets (it was worth paying a little extra for flexible flights) and instead of flying to London from Auckland, we flew to Bangkok! We are spending the next couple of months in Thailand, Myanmar (Burma) and Cambodia. After that we are heading back to Europe, the current plan is to relocate to Malta and look for jobs there. We live in exciting times, my friend…

Thursday, February 19, 2015

Osa Viisikymmentäseitsemän – Part Fifty-Seven: Queenstown & Millford Sound



Bussimatka Christchurchista Queenstowniin kesti viihtyisät 9 tuntia, yksi pisimmistä bussimatkoista joista olemme saaneet nauttia tässä maassa. Hyvästelimme aamulla lukuisat muut surffailijat ja saavuimme bussipysäkille tapamme mukaan hyvissä ajoin. Näillä pitkillä ajomatkoilla sitä vasta näkeekin, miten harvaanasuttu Uusi-Seelanti todella on: satoja ja satoja kilometrejä ilman mitään muita merkkejä sivistyksestä kuin asfalttitie, jolla ajamme. Moneen tuntiin emme näe talon taloa, ei kylää pientäkään. Joillain alueilla näkee kyllä paljon lampaita ja lehmiä laiduntamassa, joillain farmeilla näkee peuroja. Ei ole vaikeaa uskoa, että täällä on lampaita moninverroin enemmän kuin ihmisiä. 
 
New Zealand traffic jam
The bus journey from Christchurch to Queenstown took 9 hours, one of the longest bus trips we have had the pleasure to take in this country. After saying goodbye to the numerous other couchsurfers we got to the bus stop well on time as usual. During these long trips you can really appreciate how scarcely populated NZ really is: you go through hundreds and hundreds of kilometres without seeing any other sign of civilization than the road we are travelling on. Hours without seeing any human-made structure, not even the tiniest of villages, although many areas are conquered by sheep, cattle and sometimes deer. It’s not hard at all to believe that there are many times more sheep than people in this country. 

Rattoisan matkan jälkeen saavuimme viimein Queenstowniin (kuten tavallista, Naked Bus oli puolisen tuntia aikataulusta jäljessä), jossa vanha ystävämme Päivi odotti meitä pienen Noah-poikansa kanssa. Emme olleet nähneet Päiviä noin kahdeksaan vuoteen, kun hän lähti Dublinista Australiaan ja lopulta päätyi Uuteen-Seelantiin, joten oli mukava nähdä pitkästä aikaa. Asetuimme taloksi Päivin luo ja vietimme pari rentoa päivää patikoiden metsässä taikka järven rannalla. Itse kaupungissa ei ollut paljon nähtävää, mutta maisemat olivat ihan mahtavat: valtavaa järveä ympäröivät vuoret joka puolelta. Queenstown tunnetaan nimenomaan extreme-aktiviteeteistaan, me emme tosin halunneet ensinnäkään käyttää paljon rahaa tai hypätä bungy-hyppyjä ja laskuvarjohypynhän olin jo tehnyt, joten me otimme vähän rennommin. Päivi järjesti meille tosin alennuksen jetboat-veneilyyn (ei aavistustakaan onko tälle jotain suomenkielistä nimeä), joten sinne mentiin ja sehän oli ihan huippuhauskaa menoa. Parikymmentä minuuttia siinä painettin älytöntä vauhtia dramaattisissa jokimaisemissa ja välillä vedettiin ”kässärikäännöksiä”. Päivi käytti meitä myös viinitilalla, jossa sai maistella ilmaiseksi ja ostettiin myös hyvä pullo paikallista Rieslingia, sekä läheisessä pikkukylässä nimeltään Arrowtown, joka oli ihan pittoreski vanhanaikaisine rakennuksineen, vaikkakin melko turistinen (kamala anglismi, anteeksi). 
Shotover River with its clear turquoise glacial water

Views over Queenstown

After the enjoyable journey we finally made it to Queenstown (needless to say Naked Bus was about half an hour late from the schedule) where our old friend Päivi was waiting for us with her little son Noah. We hadn´t seen each other for about eight years, since Päivi left Dublin for Australia, eventually ending up here in NZ, so it was great to see her after all this time. We settled in at Päivi´s place and spent a pleasant couple of days doing little hikes in the forest and by the lake. There´s not a lot to see sight-wise in Queenstown but the setting is really stunning: the vast lake surrounded by mountains on every side. What Queenstown is really famous for is all its extreme activities but since we didn´t want to spend much money, didn´t want to do bungee-jumping and I had already done sky diving, we took it easy. Päivi did get us a discount for jet-boating so we went for a spin and that turned out to be super-fun! It was about 20 minutes of high-speed boating on the truly dramatic-looking river, doing 360 degree spins every once in a while. Päivi also took us for a wine tasting to a winery where you didn´t have to pay for a tasting and we picked up a lovely bottle of Riesling. On the way back we stopped at a cute little town of Arrowntown which was a picturesque, if a little touristy, place with its old-fashioned houses. 
Wine tasting once again

Queenstown on myös suhteellisen lähellä yhtä eteläsaaren suurimmista turistinähtävyyksistä, eli Milford Soundia-vuonoa. Linnuntietä se olisi itse asiassa hyvinkin lähellä, mutta vuorten yli kun ei mene suoraa tietä, joutuu matkaamaan bussilla lähes 300 km matkan. Monet turistit tekevät tämän päiväretkenä: 5 tuntia bussissa, puolentoista tunnin risteily ja 5 tuntia takaisin bussilla. Meillä oli onneksi aikaa tehdä se vähän mukavammin, menimme bussilla ensin Te Anaun pikkukylään (noin 3 tunnin päähän), olimme siellä yötä ja täten seuraavan aamun bussimatka oli vain pari tuntia. Itse Te Anaussa ei ollut yhtään mitään tekemistä, mutta ei se mitään: oli ihan mukava viettää aikaa lukien ja netissä surffaten, kun siihen ei aina reissatessa ole aikaa. Ainoa tarkoitus sinne menossa oli tehdä Milford Soundin reissu mukavammaksi. Varasimme bookmen kautta Jucy-risteilyn, johon sisältyi kuljetus Te Anausta Milford Soundiin, lounas sekä tee ja kahvi, 95 NZD per hlö. Suurin etu tästä oli se, että pääsimme siis aikaisemmalle risteilylle klo 11:15, jossa oli paljon vähemmän ihmisiä kuin klo 13 risteilyllä, jonne menevät kaikki päiväretkiläiset Queenstownista ja sinne näkyi jonottavan noin miljoona kiinalaista ja muutama muukin turisti. Matkalla pysähdyttiin myös moneen kertaan ottamaan kuvia ja bussikuski oli myös opas, joka kertoi meille paljon sekä alueen historiasta että itse vuonosta, osa siitä meni toki yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta kyllä siinä myös oppi paljon. Meillä oli hyvä tuuri, sillä päivä oli todella kaunis ja aurinkoinen ja vuono oli ihan upea, edottomasti yksi matkan huippukohdista. Katamaraani meni koko vuonon läpi Tasmanian merelle asti ja takaisin, välillä pysähdyimme ihastelemaan hylkeitä ja menimme niin lähelle kuohuvaa vesiputousta, että vesipisarat sumensivat kameran linssin. Dramaattisia maisemia on hankala sanoin kuvailla, joten annan kuvien tehdä tehtävänsä. 
Milford Sound Cruise

Mirror Lake on the way to the sound

Queenstown is also relatively close to one of the biggest tourist attractions on the South Island, Milford Sound. It would actually be pretty close as the crow flies, however as there is no road going over the Remarkables mountain range, the bus has to travel nearly 300 km. Many tourists do this as a day trip: five hours on the bus, a cruise for 1,5 hours, another five hours back on the bus. Luckily we had time to do this in a more comfortable way by taking the bus only until the little township of Te Anau (about 3 hours from Queenstown), spend the night there and travel only 2 hours the following day. There is nothing to do in Te Anau itself but that didn’t bother us: it was pleasant to spend some time reading and surfing the net as we often don’t have the time for that when travelling. The only reason for stopping in Te Anau was to make the trip to Milford more pleasant. We had booked a Jucy Cruise on bookme at 95 NZD per person, which included transport from Te Anau, a lunch, tea and coffee on-board. The greatest benefit of this arrangement was that we were able to take the earlier cruise at 11:15 that was a lot less crowded that the cruise at 1pm that all the day-trippers from Queenstown took (we could see about a million Chinese and a few other tourists queuing for that one). On the way to Milford we made many stops for taking pictures and the driver told us a lot about the area and the fjord. We were really lucky as it was a lovely sunny day and the fjord was just gorgeous. It was definitely one of the highlights of the trip. The catamaran went through the whole fjord until the Tasman Sea. Along the way we stopped to admire fur seals and went so close to a raging waterfall that the water drops landed on the camera lens. It’s hard to find the words to describe the dramatic landscape so I will let the pictures do their job.
Our Jucy Boat


Risteilyn jälkeen matkasimme takaisin Te Anauun, pysähtyen jälleen matkalla eri kohdissa kuvia varten ja myös täyttämään vesipullomme puhtalla jäätikkövedellä. Vietimme vielä yön Te Anaussa ja pari yötä Queenstownissa ennen kuin matka jatkui kohti seuraavaa huippukohdetta, Franz Josefin jäätikköä. 

After the cruise we drove back to Te Anau, stopping again for a few more photos and also to fill our water bottles with the pure glacial water. We spent the night in Te Anau and returned to Queenland for a couple of nights before continuing towards the next highlight, Franz Josez Glacier.