Kuka Nomadi? Nomadi Who?

Saturday, April 18, 2015

Osa Seitsemänkymmentäkaksi – Part Seventy-Two: Sihanoukville & Koh Rong Sanloem




Sihanoukville on Kambodzan pääasiallinen, jos ei nyt ihan ainoa, rantalomakohde, joka on hyvin suosittu myös hyvin toimeentulevien kambodzalaisten keskuudessa. Emme olleet oikein varmoja, mitä odottaa, sillä luimme ja kuulimme etukäteen ihan vastakkaisia mielipiteitä. Jossain paikkaa kehuttiin upeaksi valkohiekkaiseksi unelmarannaksi. Toisaalla sitä kutsuttiin matkailusuunnittelun painajaiseksi, jossa kaunis alue on pilattu liiallisella rakentamisella ja jätehuollon puuttuessa viemärivedet pumpataan suoraan mereen vedessä ilakoivien turistien keskelle. Joka tapauksessa, me olimme sinne menossa lähinnä joogakurssiamme varten, joten rannan mahdollinen kauneus tai kamaluus ei ollut meille niin tärkeää. Oli meillä yksi ilta viettää kaupungissa ennen kurssille hautautumista ja menimme Serendipity-rannalle, joka oli ihan täynnä grilliravintolaa myyden lähinnä tuoreita mereneläviä, mutta löytyi sieltä muutakin grillattavaa. Oli tosi kiva istua mukavassa korituolissa biitsillä nauttien olutta ja hyvää illallista, ainoa jatkuva riesa olivat sinnikkäät myyjät ja kerjäläiset. Noin seitsemän minuutin aikana meille tarjottiin retkiä saarille, rannekoruja, jalkahierontaa, jotain ilotulitteita, aurinkolaseja ja sen lisäksi parikin pientä lasta kantavaa naista tuli käsi ojossa pyytämään rahaa. Mistään rentouttavasta rannalla makoilusta siellä ei olisi varmaan tullut mitään, sillä oletan siellä olevan päiväsaikaan vain enemmän myyjiä. 
 
Evening swim at our hotel in Sihanouville

Sihanoukville is Cambodia’s main, if not quite only, beach destination, which is also very popular among well-to-do Cambodians. We were not really sure about what to expect, since we heard and read completely opposite opinions from different sources. Some people said it’s a lovely paradise with unspoilt white beaches. Others called it tourism development nightmare where a beautiful area has been completely ruined by excessive building of hotels and for the lack of proper waste management, sewage is being pumped directly into the sea amongst the tourists frolicking in the water. In any case, we were going there mainly to attend a yoga and meditation course, so the beach or the town itself was not really all that important for us. We did have one evening in town before hiding away for the course and we went to the Serendipity Beach for dinner. The beach was packed with restaurants serving up BBQ menus of seafood and other stuff. It was really lovely to sit in a comfy easy chair on the beach enjoying a beer and a great dinner. The only nuisance was the constant stream of hawkers and beggars. Within about seven minutes we were offered island trips, bracelets, foot massage, some sort of fire work things, sunglasses and other random items, apart from which a couple of women carrying little babies came asking for money. I suppose you would never get a relaxing lie-in on this beach since probably the day time is even busier than the evenings. 

Vagabond Temple



Seuraavana aamuna menimme pirteinä klo 6:15 Vagabond Templeen, jossa seuraava viikko vietettiin joogaten – meillä oli yleensä kaksi joogatuntia päivässä, pari tuntia kerrallaan, joten se oli aika haastavaa menoa. Aamu aloitettiin heräämällä klo 6 ja yleensä kaikki pyrkivät olemaan hiljaa aamiaiseen asti. Ajatuksena oli, että aamulla voi mietiskellä kaikenlaista ja keskittyä omiin ajatuksiinsa, eikä puhua pälpättää turhanpäiten. Klo 6:30 – 7 itse kukin vietti miten halusi, meitä kannustettiin joko meditoimaan, lukemaan jotain spirituaalista materiaalia, kirjoittamaan omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan tai vaihtoehtoisesti saattoi käydä vaikka kävelyllä tai juoksulenkillä. Ideana oli että mitä ikinä teetkin, sen pitäisi jotenkin kannustaa henkistä kasvua. Sitten aamun joogatunti alkoi klo 7 ja siinä meni pari tuntia, kunnes viimein oli aamiaisen aika klo 9. Söin yleensä aamulla banaanin ennen joogaa ja ihme kyllä sillä pärjäsi ihan hyvin aamiaiseen asti, vaikka pelkäsin etukäteen olevani ihan pyörtymisen partaalla joogatessa ilman aamupalaa. Klo 11 oli karma-joogaa, mikä ei tarkoita fyysisiä jooga-asentoja, vaan että tehdään jotain täysin epäitsekkäästi muita ihmisiä hyödyttääkseen, esimerkiksi kävimme siivoamassa porukalla läheistä rantaa, joka oli ihan täynnä roskia ja yleistä törkyä. Puolilta päivin olisi yleensä joku filosofiapuhe, joita meidän sielläoloaikana tosin oli vain yhtenä päivänä. Muina päivinä se oli korvattu reiki-hoidolla tai yhdellä projektilla, johon emme halunneet osallistua (se oli amerikkalaista ”aseta itsellesi tavoite ja tee suunnitelma, miten voit sen saavuttaa”-tyylistä settiä), joten emme saaneet paljon siitä irti. Olin odottanut vähän enemmän buddhalaisia opetuksia (kuten sillä nepalilaisella kurssilla, jossa olimme aiemmin), mutta täällä painopiste on enemmän joogassa kuin buddhalaisuudessa ja se on toki ihan ok. Iltapäivän joogasessio alkoi klo 16:30 ja kesti illallisaikaan eli klo 18 asti, illan viimeinen ohjelma oli klo 19.00 meditaatio. Välillä oli aina muutama tunti vapaa-aikaa, jolloin saattoi mennä halutessaan rannalle (me menimme melkein joka päivä) tai hengailla missä halusi lukien ja rentoutuen.
Nautimme tästä kurssista todella paljon, oli ihanan rentouttavaa pysyä paikoillaan kokonainen viikko tarvitsematta murehtia mistään. Vaikka päivät olivat toisaalta aika täynnä ohjelmaa, toisaalta meillä oli paljon aikaa vaan lukea, kirjoittaa ja jutella asioista. Runsas jooga, hengitysharjoitukset ja todella terveellinen vegaaninen ruoka ilman kofeiinia ja alkoholia edisti myös fyysistä hyvinvointia ihan selkeästi. Meditoinnin suhteen olen kyllä vielä niin vasta-alkaja enkä yleensä onnistu keskittymään muutamaa sekuntia pidempään, mutta harjoitus tässäkin tekee mestarin. Välillä oli aika hauskaa seurata, mitä ihmeellisiä reittejä pitkin ajatukset menevätkään, kun yrittää olla muka ajattelematta mitään. Nyt yritys on kova sisällyttää jooga ja meditaatio myös arkielämään (sitten kun jossain vaiheessa sitä arkielämää on). 

Preparing for a yoga session


The following morning we got up bright and early at 6:15 to get to the Vagabond Temple where we spent the next week doing yoga. We had normally two yoga sessions per day, about two hours at a time, so it was pretty tough going. We woke up at 6am every morning into silence that was supposed to be kept until breakfast. The idea was that you can reflect on your own thoughts rather than fill your head with chit-chat. From 6:30 to 7am everybody could do any form of self-practise they wished – it could be meditation, reading some spiritual material, writing a journal or alternatively doing something physical like going for a walk or a run. Whatever you chose to do it was meant to be something to encourage spiritual growth. The morning yoga session started at 7am and went on until breakfast time at 9am. I usually had a banana in the morning before yoga and surprisingly enough that kept me going until breakfast, even though I was afraid beforehand that I might just faint doing 2 hours of yoga before eating anything. At 11am we had karma yoga which doesn’t mean physical postures, but doing something selfless to benefit other people. For instance once we went to the nearby beach to clean up the incredible amount of rubbish that accumulates there. Mid-day there would normally be some philosophical talks but during our week there was only one. Other times it was replaced either by reiki healing or a certain project we didn’t want to participate in (American-style “envision your goals and make an action plan on how to get there” type of thing), so we didn’t get much out of the philosophy talks. I had expected a little more Buddhist teachings (like we had on the Nepalese retreat) but this centre just has a different emphasis, more on yoga and meditation, and that’s fine of course. The afternoon yoga session started at 4:30pm and went on until dinner time at 6pm, the last programme of the day was meditation at 7pm. Other times you had free time to do as you please, go to the beach (which we did almost every day) or hang out wherever you like to while reading a book or chilling.

We really enjoyed the course, it was lovely and relaxing to stay put for a whole week without worrying about anything. Even though the days had quite a lot of programmes, on the other hand we had plenty of time to read, write and chat about things. Plenty of yoga, breathing exercises and super-healthy vegan food without any caffeine or alcohol was also very conducive to our physical well-being. I am an absolute beginner in meditating though and I usually cannot really focus longer than a few seconds at a time, but I guess practise makes perfect also on this front. It was actually pretty amusing to see what random paths my thoughts took when I was trying hard not to think about anything. Now we are determined to integrate yoga and meditation also to our normal lives (as soon as we get some of that “normal life” stuff). 

Yoga attempts in the water



Kurssin jälkeen olimme päättäneet mennä jollekin saarelle nauttimaan rantaelämästä, mielellään jotain rauhallisempaa kuin Sihanoukvillen kiireiset rannat. Yhden kurssilaisen suosituksesta päädyimme sitten pienelle Koh Rong Sanloem-saarelle. Varasimme Sun Eco Village Resortista teltan, jonka uskoimme olevan turvallisempi ötököiden suhteen kuin bambuista rakennetut bungalowit. Teltta oli kaikin puolin mukava, siellä oli kunnon king-size patja ja aurinkoenergialla toimiva valo sekä tuuletin (jota emme tosin tarvinneet, lämpötila oli ihan mukava ilmankin). Resort järjesti meille myös edestakaiset venekuljetukset (25 USD per henkilö), johon kuului nouto tuk-tukilla edellisestä majoituksesta, buffet-lounas sekä snokrlausvälineet (tällä kertaa emme tosin snorklanneet). Saari meni suoraan lempipaikkojeni listan huipulle: aivan ihana paratiisipaikka. Siellä ei ole mitään pysyvää asutusta eikä sitä kautta teitä, liikennettä eikä paljon ihmisiä; rannalla oli muutama bungalow resort, muutama ravintola ja siinäpä se. Muuten siellä ei ollut juuri mitään palveluja eikä mitään, mitä olisi voinut osaa. Mitä siellä sen sijaan oli, oli pitkiä puhtaita (ei roskia eikä törkyä, hallelujah!) valkoisia hiekkarantoja, kristallinkirkasta vettä, viidakkoa keskellä saarta sekä rauhaa ja hiljaisuutta. Loikoilimme rannalla, luimme kirjoja, kävimme kävelyillä pitkin rantaa sekä viidakon läpi saaren toiselle puolelle, uimme, pelasimme korttia ja rentouduimme. Aivan kertakaikkisen mahtava paikka, joka toivottavasti pysyy näin pienen skaalan turistikohteena eikä sinne rakenneta mitään isoja hotelleja. 
 
On the boat on the way to the island
Ainoa saariaikaamme hieman varjostava asia oli se, että nilkassani oli haava (olin raapinut huomaamattani hyttysenpureman verille) joka alkoi tulehtua. Tropiikissa kun ollaan, se tapahtuu aika äkkiä eikä siinä vaiheessa desinfiointi enää paljon auttanut. Kun koko jalka alkoi turvota, oli pakko todeta lääkärikäynnin olevan tarpeellinen, joten lähdimme saarelta muutaman tunnin etuajassa ja kävin lääkärissä Sihanoukvillessä. Antibioottikuurilla varustautuneena toivon mukaan jalka alkaa parantua nopeasti.

After the course we had decided to go to an island to enjoy some beach time, preferably to a quieter place than the busy (and dirty) beaches of Sihanoukville. Based on a recommendation from one of our course mates we ended up on the small island of Koh Rong Sanloem. We booked a luxury tent from Sun Eco Village that we believed to be more bug-proof than the bamboo huts. The tent was perfectly comfortable with a proper king size mattress and solar-powered light and fan (which we finally didn’t even need, the temperature was perfectly pleasant). The resort organized the return boat trip (25 USD per person) which included a pick-up from the hotel in Sihanoukville, buffet lunch and a stop for snorkelling (which we didn’t do this time). The island made it straight to the top of my favourite places ever: absolutely stunning piece of paradise. There is no permanent inhabitation and therefore no roads, no traffic, not many people; there were a few little resorts along the beach with their bungalows, a couple of restaurants and that’s it. Otherwise there was practically nothing, no services and nothing to shop. What you had in shedloads, however, was gorgeous white sand beaches (spectacularly free of rubbish, hallelujah!), crystal clear water, jungle in the middle of the island and peace and quiet. We spent time lying on the beach, reading books, going for walks along the beach or through the jungle to the other side of the island, swam in the sea, played cards and relaxed. Incredibly gorgeous place, we can only hope that it stays like this and will not be ruined by further tourism development. 



Entertainment on the island

The only thing overshadowing our time on the island paradise was that I had a wound on my ankle (it was a mosquito bite that I had scratched until it bled) that started to get infected. In the tropics this happens pretty quickly and at that point disinfecting is not enough. As the whole foot started to swell up I had to face it that a trip to the doctor’s was required. We had to leave the island a couple of hours earlier than planned to get to the doctor in Sihanoukville. With the antibiotics I will hopefully soon be back in action!

Thursday, April 16, 2015

Osa Seitsemänkymmentäyksi – Part Seventy-One: Kampot




Kampotia kuvailtiin uniseksi pikkukaupungiksi joen varrella ja totta on, että verrattuna muihin Kambodzan näkemiimme osiin, kyllähän se oli kovin hiljainen. Oli helppo ylittää tie, kun liikennettä ei ollut paljon, eikä joka kulmalla ollut kaupustelijoita, mikä tuntui todella mukavalta vaihtelulta. Kampotista löytyy kuitenkin tarjontaa turisteille ihan yllättävänkin paljon – retkiä läheisiin käyntikohteisiin tarjotaan joka majatalossa ja muissakin yrityksissä, halpoja ja kivoja ravintoloita oli joenvarsi pullollaan, myös hieromapalveluita löytyi vaikka millä mitalla. Siellä oli hyvät vibat, todella mukava paikka pysähtyä ja rentoutua muutamaksi päiväksi. 
Kampot was described as a sleepy little riverside town and sure enough, it was a lot quieter than other places we had seen in Cambodia so far. It was easy to cross the road, since there was very little traffic and you didn’t have sales people in your face all the time which was certainly a nice change. However, there was a lot on offer for a tourist – day trips to nearby sights are offered in every guest house and many other establishments, the riverside is full of really cute and inexpensive restaurants, lot of massage services are on offer as well. The town had a really nice vibe, it was a great place to stop and have a relaxing few days. 


Sunset by the river in Kampot


Menimme ensimmäisenä iltana illalliselle ja muutamalle oluelle joen varrelle ja päädyimme ihan ex tempore menemään myös sokealle hierojalle. En tiedä, onko tätä ilmiötä olemassa Aasian ulkopuolella, mutta täällä olen muutamassakin paikassa nähnyt mainostettavan näkövammaisten tekemään hierontaa. Se tarjoaa ensinnäkin näkövammaisille tulonlähteen maassa, jossa heillä ei ole paljon mahdollisuuksia työllistyä, ja toisekseen näköaistin puuttuessa, tuntoaistin väitetään vahvistuvan niin että sokeat hierojat ”näkevät” käsillään paremmin kuin näkevät hierojat. Päädyimme nyt kokeilemaan tätä, kun halusimme joka tapauksessa kokeilla perinteistä khmer- eli kambodzalaista hierontaa ja tunnin hieronta lähti 4 USD:lla. Tämä oli huomattavasti vähemmän kivulias kokemus kuin thai-hieronta (josta olen kertonut aiemmin taalla), koska hieroja ei käännellyt ja venyttänyt minua eri suuntiin. Hän käsitteli painepisteitä suht kevyesti ja se oli enemmänkin rentouttava ja miellyttävä kokemus, en kyllä osaa sanoa olisiko näkevä hieroja tehnyt jotain eri tavalla. Yllättävää kyllä, hierontapaikasta saattoi myös varata päiväretkiä ja saimme hieman alennusta hieronta-asiakkaina (päiväretki maksoi vain 10 USD per henkilö 12 USD:n sijaan – sillä säästöllähän maksoimme jo tämän hieronnan!). Niinpä varasimme seuraavalle päivälle retken Bokor Hill-kansallispuistoon, johon kuului myös jokiristeily auringonlaskun aikaan. Bokor Hill Station oli Ranskan vallan aikana rakennettu ”pakopaikka”, jonne ranskalaiset saattoivat paeta Phnom Penhistä kuumuutta, kosteutta ja kaupunkielämän yleistä epäterveellisyyttä. Siellä saattoi nauttia raikkaasta vuoristoilmasta sekä suhteellisen viileästä ilmastosta. Alue jätettiin oman onnensa nojaan jo kauan sitten ja se on nykyään autiokylä, jota turistit käyvät mielellään ihmettelemässä. Vielä muutama vuosi sitten ainoa tapa päästä sinne oli moottoripyörällä, sillä sinne ei ollut rakennettu autoille sopivaa tietä, mutta nyt alueelle on kehitetty uutta hotellia, kasinoa ja myös uusi, hyväkuntoinen tie. Tämän seurauksena turistilaumat ovat tietenkin kasvaneet ja autiokylän tuntu ei ole enää niin vahva, mutta oli siellä joka tapauksessa mukava kierrellä vanhaa hotellia sekä kirkkoa ja ihailla vuoristoisia maisemia (minka ainaiselta sumulta pystyy). Tähän aikaan vuodesta ilmasto ei kuitenkaan ollut kovinkaan viileä, oli siellä hieman vähemmän kuumaa kuin merentasolla. Retkeen kuuluisi myös käynti kuuluisilla vesiputouksilla, joka tosin tähän aikaan vuodesta oli ihan täysin kuiva – mistä lie syystä pysähdyimme siellä kuitenkin, mutta ei siellä ollut vedestä tietoakaan. Illalla mentiin sitten Kampotista jokiristeilylle pienellä veneellä. Maisemat joen varrella olivat kauniita ja auringonlaskun jälkeen varsilla näkyi tulikärpäsiä, joka oli sinänsä jännä näky. Koska paatin puupenkit olivat todella epämukavia ja risteily venyi 2,5 tuntiin, olimme lopulta aika hyvillämme päästessämme takaisin kuivalle maalle syömään illallista oluiden kera. 
Boat driver

Bungalows by the river


The first evening we went out for dinner and a few beers along the river and ended up having a ”seeing hands” massage. I haven’t come across this thing outside Asia but in many countries here the visually impaired people do massage. It first of all gives them a way of earning a living in a country where they would otherwise have hard time finding employment, but also it is said that as they lack vision, the sense of touch is heightened so that they can “see” with their hands better than masseurs that are not visually impaired. We ended up trying it as we had anyway wanted to do a Cambodian massage and here one hour’s massage cost only 4 USD. It was a considerably less painful experience for me than the Thai massage normally is (I have written before about Thai massage here) as the masseuse didn’t pull and twist me into unlikely positions. She handled the pressure points in the body in a rather gentle way and it was more of a relaxing and pleasant experience. As I had never had Cambodian massage before, I couldn’t tell if it would have been a different experience with a seeing masseuse. Surprisingly, from the massage place you could also book day trips and as massage clients we were given a discount (the day trip only cost 10 USD per person instead of 12 USD – that saving already paid for one massage!). So we booked a trip to Bokor Hill National park  which also included a sunset cruise on the river for the next day. Bokor Hill Station was built by the French when they were in charge as a place to escape the heat, the humidity and the general unhealthy city life in Phnom Penh. Up in the station they could enjoy fresh mountain air and relatively cool climate. However, the place was abandoned a long time ago and nowadays it’s a ghost town that is a curiosity to visit. Up until a couple of years ago you could only get up there with a motorcycle as there wasn’t a road suitable for cars, but in recent years there have been new developments including a new road, a hotel and a casino resort up there. This obviously affects the tourist numbers and the “ghost town” feeling is less evident, but it’s still a fascinating place to explore; the old hotel, the church and the beautiful view (if the ever-present mist lets up for a while). This time of the year it was not particularly cool up there but at least it was a little bit fresher than down on sea level. The trip also stops at a famous waterfall nearby, although now during the dry season there was absolutely no water in it. For whatever reason we stopped there anyway. In the evening we went for the sunset cruise in a tiny little boat. The scenery along the river was really beautiful and after the sunset you could see the fireflies twinkling in the bushes that was pretty cool. As the wooden seats of the boat were extremely uncomfortable and the trip took 2,5 hours altogether, we were quite happy to be back on dry land and enjoy a dinner and beer. 

Views and the mist

Old Bokor Hotel

Views with less mist


Varasimme samasta hieromapaikasta retken myös seuraavalle päivälle, tämä oli ”maaseuturetki”, jossa mennään tuk-tukilla käymään erilaisilla viljelmillä ja farmeilla (kuten pippuriviljelmillä, hedelmätarhoissa sekä suola... pellolla? En millään keksi mikä salt field voisi olla suomeksi), luolapagodassa sekä lopuksi mennään pieneen Kepin merenrantakaupunkiin biitsille. Tämä retki maksoi alennuksellamme 11 USD per henkilö. Siinä vietettiin sangen pitkät ajat tuk-tukissa, koska matkat olivat pitkiä eikä se vehje varmaan kulkenut kovempaa kuin 20 km tunnissa. Sitä paitsi pari kertaa piti pysähtyä, kun moottori meinasi ylikuumentua ja kuski loiski ojasta vettä siihen pyörän päälle, joka kai oletettavasti auttoi asiaa. Joka tapauksessa oli hauskaa nähdä, miten ihmiset elävät todella pienissä ja kaukaisissa kylissä, jonne ei mennyt edes asfalttitietä. Ne suolapellot (päätin nyt kutsua sitä pelloksi) olivat myös todella kiinnostavia. Jos käsitin oikein kuskin haparoivan selityksen, vesi johdetaan merestä kanavia pitkin tälle pellolle, jossa aurinko piakkoin haihduttaa veden jättäen suolan jäljelle. Työntekijät sitten ”haravoivat” suuret suolakristallit kokoon ja kantavat hirvittävän painavannäköiset lastinsa varastoon, jossa se oletettavasti puhdistetaan ja pakataan. Siellä oli töissä kuten tavallista niin miehiä, naisia kuin lapsiakin. Luolapagoda oli myös mielenkiintoinen näky, vaikka olemme nähneet viimeisen parin kuukauden aikana niin valtavan paljon pagodoja – tämä oli kuitenkin luolana aika jännä. Siellä ei tietenkään ollut mitään portaita tai valmiiksi tehtyjä polkuja, kuten Uudessa-Seelannissa, vaan siellä mentiin ihan luolan armoilla, välillä ryömittiin ja välillä kiivettiin. Oppaamme, ehkä 12-vuotias paikallinen poika, tunsi tietenkin luolan kuin omat taskunsa ja pelasi kaikessa rauhassa jotain peliä älypuhelimellaan samalla kun me haparoimme siellä pimeässä hieman panikoiden ja hikoillen. Puolivälissä pimeää matkaa tulin kysyneeksi, onko luolassa lepakoita. Poika sanoi pirteästi ”yes, very many!” Päästiin sieltä kuitenkin ulos yhtenä kappaleena ja jatkettiin matkaa kohti pippurifarmia. Ilmeisesti Kampotin alue on oikein kuuluisa luomupippureistaan ja kävimme katsomassa, missä se pippuri kasvaa. Siellä oli valtava Starling-tila, jossa pippuripensaita kasvoi loputtomina riveinä. Samasta kasvista saa neljänlaista pippuria (musta-, valko-, puna- tai viherpippuria) riippuen siitä, missä vaiheessa marjat poimitaan ja miten niitä käsitellään. Ostettiin sieltä mukaan pari pussillista hirmuisen kallista pippuria, parempi olla kans hyvää kamaa! Sitten tuksuteltiin pitkään ja hartaasti Kepiin, joka oli näyttänyt oikein pittoreskilta ja kivalta paikalta bussin ikkunasta matkallamme Kampotiin. Ensimmäiseksi pysähdyimme lounaalle, Kep on kuuluisa merenelävistään ja erityisesti ravuista. Gina pääsi siis nauttimaan valtavasta ravusta, joka oli kuulemma todella maukasta, löytyi sieltä minullekin onneksi hyvää kasvisruokaa. Oli taas tosi kuuma, joten odotimme innolla pääsevämme uimaan mereen, varsinkaan kun emme olleet nähneet merta sitten Phuketin. Ainoaksi ongelmaksi osoittautui se, että rannalla näkyi olevan vain paikallisia – ja miksi tämä olisi ongelma? Yksinkertaisesti siitä syystä, että paikalliset eivät näköjään usko uimapukuihin, vaan ilakoivat vedessä aina täysissä vaatteissa – siis farkuissa ja monesti pitkähihaisissa paidoissa – koska heidän kulttuurissaan ei ole sopivaa paljastella itseään bikineissä. Emme halunneet olla ainoita ihmisiä siellä bikineissä, koska tunsimme olomme hyvin epämukavaksi ja pelkäsimme aiheuttavamme jonkin skandaalin. Siirryimme sivummalla olevalle rannalle, jossa oli paljon houkuttelevannäköisiä riippumattoja, etsien muita länsimaalaisia turisteja, mutta eihän sielläkään ketään ollut. Päädyimme sitten itsekin uimaan T-paidoissa, parempi sekin kuin aiheuttaa skandaalia. Herätimme joka tapauksessa paljon huomiota paikallisten joukossa, tämä ei taida olla mitenkään suuresti turistien suosima paikka. Riippumatoissa oli kyllä kiva loikoilla, mutta ranta oli valitettavasti aika törkyinen, kuten suurin osa Kambodzasta on. Tämä oli kiva ja opettavainen retki, oli mukava tehdä välillä muutakin nähtävyyksien katselua kuin temppeleitä. 
Salt fields

Our tuk tuk

Gina enjoying her crab lunch


We booked another trip at the same massage place for the following day, this time it’s a ”countryside tour” where a tuk-tuk takes you around to visit different farms (such as a pepper farm, different fruit farms and salt fields), a cave pagoda and finishing up in the tiny sea side village of Kep for some beach time. With our discount this trip cost 11 USD per person. We spent quite a bit of time in the tuk-tuk as that thing wouldn’t go any faster than 20km/hour and we covered quite a bit of distance. We also had to stop a couple of times as the engine was overheating and the driver was splashing water on the bike from the ditch, which supposedly helped. In any case it was really great to see how the people live in these tiny remote villages where you can only get by a small dirt road. The salt fields were really interesting. If I understood correctly what the driver was trying to explain, the sea water is channelled to the field along small canals and there the sun does its job, evaporating the water and leaving the salt. The workers then gather the large salt crystals, carry those awfully heavy-looking loads to a warehouse, where it’s cleansed and packaged. As usual, it seemed to be an equal-opportunities employer as there were men, women and children doing this hard work. The cave pagoda was also a cool place, although we have seen so many pagodas over the past two months – but this one was cool as a cave. Of course there were no man-made stairs or pathways like there would be in NZ, you were completely at the mercy of the cave while scrambling, crawling and climbing along. Our guide, a boy of maybe 12 years, was obviously well at ease in the cave and was playing some game on his smartphone while we were stumbling in the darkness, sweating and slightly freaked out. Halfway through it came to my mind to ask if there are bats in the cave. His answer was cheerful “yes, very many!” We got out in one piece however and continued our journey towards the pepper farm. Apparently the Kampot area is famous for its organic pepper. The Starling Farm we visited was huge with endless rows of pepper growing in vines. Of the same plant you get four kinds of pepper (black, white, green and red), depending on at what stage the berries are picked and how they are handled after picking. We also bought a couple of bags of extortionately expensive pepper, it better be good stuff. Finally we headed to Kep that had looked really nice and picturesque from the bus window on our way to Kampot. First stop was lunch, Kep is famous for its sea food, especially crab, so Gina got a taste of a humongous crab that apparently was really tasty. Luckily there was also veggie food available for me. Then it was time for the beach that we were really looking forward to, as it was really hot and we hadn’t seen the sea since Phuket. However, there was a problem. On the beach there was no other tourist in sight, only local people. And why would that be a problem, you might ask. Well, simply because the locals don’t believe in swimsuits, but always frolic around in the water fully clothed – I mean jeans and long-sleeved tops – as they don’t consider it appropriate to expose your body publicly. We obviously didn’t want to be the only people in bikinis as this would attract way too much unwanted attention and might even be offensive to locals. We tried another, more secluded beach that had lots of really tempting-looking hammocks on it, looking for other tourists, but with no luck. Finally we ended up swimming in our T-shirts rather than causing a scandal. Even like this we seemed to attract a lot of attention, they don’t seem to get a lot of tourists here. It was nice to relax in the hammocks but unfortunately the beach was pretty dirty with lots of rubbish, as is the case with most of Cambodia. This whole day was really enjoyable and we learned a lot – it’s also nice to see other things than temples for a change. 

In the cave

Pepper farm

Gina in the hammock

Kampot oli yllättävänkin kiva ja viihtyisä paikka, mutta oli taas aika jatkaa matkaa. Seuraavaksi suuntasimme meren rannalle Kambodzan ”Torremolinosiin”, Sihanoukvilleen, jossa olimme menossa viikon jooga- ja meditaatiokurssille. 

Kampot was even a nicer place than we had expected but once again it was time to hit the road. Next destination is the “Torremolinos of Cambodia”, Sihanoukville, where we are doing a week’s yoga and meditation retreat.