Osa Neljäkymmentä – Part Forty: Wilson´s Promontory

Yksi reissun etukäteen suunnitelluista huippukohdista oli Wilson´s Promontory-kansallispuisto maan eteläisimmässä osassa. Olin nähnyt kuvista, että maisemat ovat ihan henkeäsalpaavat hienot. Lisäksi siellä on hyvät mahdollisuudet nähdä paljon eläimiä ja patikoida mielensä mukaan, joko lyhyitä helppoja reittejä tai haastavampia pitkiä matkoja, joten se kuulosti ihan täydelliseltä paikalta meille. Ajeltiin sinne rennosti parissa tunnissa Lakes Entrancesta pysähtyen välillä jossain pienessä kylässä lounaalle (tyypillinen aussilounas: piiras) ja päädyttiin Yanake Caravan Park-leirintäalueelle, joka oli muutaman kilometrin päässä puiston porteilta meren rannalla, eli todella hieno sijainti. Yllättävää kyllä paikka oli melkein täynnä (useimmat leirintäalueet, joissa olimme nukkuneet olivat lähes tyhjiä), mutta onneksi saatiin kuitenkin paikka teltalle. Totta puhuen oli aika kylmä ja todella tuulista, mutta mökit olisivat olleet niin paljon kalliimpia, että päätettiin telttailla vielä tämä yö. Saatuamme teltan pystyyn ajoimme kansallispuistoon. Tänään emme halunneet tehdä mitään pitkiä patikkamatkoja, vaan hengailla rennosti ja jättää

patikointi seuraavalle päivälle, joten käveleskelimme uskomattoman kauniilta valkohiekkaiselta rannalta toiselle, istuen välillä pitkät tovit katsellen aaltoja ja yksinäistä epäonnista surffaajapoikaa, joka ei onnistunut surffaamaan yhtäkään kunnon aaltoa. Iltapäivästä auringonlaskun lähestyessä on paremmat mahdollisuudet nähdä eläimiä kuten vompatteja ja kenguruja, joten iltaseitsemän tienoilla lähdimme etsimään pientä patikkareittiä, jonka varrella yleensä kuulemma näkee paljon eläimiä. Sitä itse reittiä ei löytynyt (siellä monet muutkin turistit etsivät tätä nimenomaista reittiä ja kyselimme toisiltamme neuvoa, mutta turhaan), mutta kenguruita siellä kyllä hyppeli ja harmaa-pinkit Galah-papukaijat lentelivät suurissa parvissa. Wallabikin vilahti tien vieressä ajaessamme, mutta se oli liian nopea kuvien ottoa varten. Halusimme nimenomaan nähdä vompatteja, koska emme olleet vielä nähneet niitä luonnossa, mutta sillä kertaa vompatit eivät näyttäytyneet.

 

One of the planned highlights of the trip was Wilson’s Promontory National Park in the southern tip of Australia. I had seen from pictures that the scenery is just incredibly gorgeous and the chances of seeing wildlife are good. Also there are heaps of walking trails varying from very short and easy ones to more demanding long ones, so it all sounded just perfect for us. It was an easy drive from Lakes Entrance and we stopped along the way in one of the small townships to grab a very typical Aussie pie for lunch. We ended up at Yanake Caravan Park a couple of kilometres from the entrance to the national park by the beach, so the location was just perfect. Surprisingly enough the place was nearly full (most campsites we had stayed at were rather empty) but luckily we did manage to get a site and pitch the tent. To be honest it was kind of cold and really windy but the cabins would have been so much more expensive that we opted to camp one more night. After pitching the tent we drove to the national park. Today we didn’t want to do any serious hikes but just hang out and do the hiking the following day. So we were strolling from one incredibly beautiful white-sand beach to another one, every once in a while stopping to sit down on the beach watching the waves and the lone unlucky surfer boy who didn’t manage to catch any proper waves. Come dusk, the chances of seeing wildlife improve considerably so around 7pm we headed to a walking track called “wildlife walk” where lots of animals are usually spotted. The only problem was that we couldn’t find that particular track but we were not alone – also other tourists were driving up and down the only road going through the park and asking each other for advice on finding the track, without any luck. However, we did find some other trail where the kangaroos were hopping around and great big flocks of pink-grey Galah cockatoos were flying all over the place. We also caught a glimpse of a wallaby by the road while driving but it was way too fast for our cameras. We particularly wanted to see wombats since we hadn’t seen any in the wild yet, but this time the wombats did not make an appearance.

Seuraavana aamuna ajaessamme takaisin kansallispuistoon kävi hyvä tuuri, sillä tien varrella hengaili yksinäinen vompatti syöden ruohoa. Pysäytimme auton, hyppäsimme ulos ja otimme kuvia oikein sydämen kyllyydestä, vompatti ei näyttänyt piittaavan meistä vähääkään. Se oli päivän kohokohta! Ihan mahdottoman söpö pullukka. Vompattikohtaamisen jälkeen patikoimme Mt. Oberon-vuoren huipulle, josta avautui upeat näköalat puiston yli. Vaikka tämä oli yksi puiston korkeimmista kohdista, se oli suht helppo kävelyreissu, noin tunnin suuntaansa. Olin varautunut kylmään säähän ja kovaan tuuleen, mutta hiki siinä kävellessä tuli. Maisemat olivat kyllä hikoilun arvoiset, kuvat eivät edes tee näylle oikeutta. Valkohiekkaiset rannat, meri kaikissa eri sinisen ja turkoosin sävyissä, järjettömän vihreät metsät... henkeäsalpaavan kaunis paikka. Wilson´s Promissa olisi kyllä voinut viettää useammankin päivän patikoidessa ympäriinsä, mutta olimme tyytyväisiä siihen, mitä näimme kahden päivän aikana. Iltapäivällä oli aika ajaa kohti Melbournen lentokenttää, jonne palautimme auton ja siellä vietimme myös yön; lento Tasmaniaan lähti seuraavana aamuna klo 6, joten ei ollut järkeä edes etsiä mitään majoitusta Melbournesta yöksi. Meillähän oli makuupussit ja retkipatjat joten mikäs siinä – yhtä mukavaa nukkua lentokentän lattialla kuin teltassa eikä ainakaan tarvinnut murehtia, ehtiikö sinne aamuyöstä ajoissa. Tasmanian paholaiset, täältä tullaan! 

The next morning we got lucky though, as while driving back to the park we spotted a lone wombat grazing by the road. We stopped the car, jumped out and took around a million pictures while the wombat was busy ignoring us completely – he couldn’t have cared less about us. It made my day, he was just impossibly cute! After the wombat encounter we went for a hike to the summit of Mt. Oberon, that awarded us with amazing views over the park. Even though this is one of the highest points in the park, it was a relatively easy walk up that took about an hour one way. I had prepared myself for cold weather and high winds but actually I ended up sweating all the way up. The scenery was well worth the sweating though, the pictures don’t even do the place justice. The white sandy beaches, the sea in all shades of blue and turquoise, the incredibly green lush forests… just breathtakingly beautiful. We could have spent a couple of more days at Wilson’s Prom and do some more hiking around, but we were pretty happy with what we had seen during these two days. In the afternoon it was time to start driving towards Melbourne Aiport where we had to drop off the car and also spend the night; our flight towards Tasmania took off at 6am the following morning so there was no point even looking for accommodation in Melbourne for the night before. We had our sleeping bags and camping mattresses so no problem – it was just as comfy to sleep on the airport floor as in a tent and at least we didn’t have to worry about getting to the airport on time at 4am. Tasmanian devils, here we come!

On the summit of Mt. Oberon

Spending the night at the Melbourne Airport