Arkielämää Maltalla

Note to non-Finnish speaking readers - this post will be exceptionally only in Finnish as it is a challenge circulating among expat Finns. Next post will be back in the familiar bi-lingual format :)

Bloggaajat ovat viime aikoina haastaneet toisiaan kirjoittamaan arkisesta elämästä seitsemän päivän ajalta ja onnistuin itsekin kerjäämään itselleni tämän haasteen Viherjuuria-blogin kirjoittajalta. Tästä sitä nyt tulee, seitsemän päivää arjen taivallusta Maltan tapaan!

Perjantai

Perjantai on toimistotyöläiselle yksi parhaita päiviä. Vaikka olenkin hotellissa töissä, olen varauspuolella ja duunini on suurin piirtein virka-aikainen, eli viikonloput olen vapaalla. Siitä syystä minulle perjantai on toivoa täynnä.

Olemme siitä onnekkaita ihmisiä, että heräämme yleensä aamulla ihan luonnostaan paljon ennen kellonsointia klo 7. On mukavaa, kun aamulla on aikaa juoda rauhassa kahvia, laittaa smoothieta (tällä kertaa nautimme kaura-pakastemarja-riisimaito-smoothieta), käydä suihkussa ja käynnistyä hitaasti päivään.

Työt alkavat klo 9. Asun onneksi lähellä työpaikkaani, eikä aamuiseen bussimatkaani mene kuin kymmenisen minuuttia. Hitusen syksyn tuntua alkaa olla ilmassa - kesällä aurinko paistaa melko lailla joka päivä kirkkaalta taivaalta, kun taas viime päivinä on alkanut olla vähän pilvistä vaikka edelleen lämmintä. Päivä töissä vierähtää varauksia väsäillessä, kuten aina. Harvoinpa siellä mitään kertomisen arvoista tapahtuu, totta puhuen.

Illaksi meille on tulossa vieraita - sohvasurffailijoita. Mikäli surffailu on käsitteenä tuntematon, lue postaukseni aiheesta täältä. Oikein herttainen puolalainen poikapari nukkuu sohvallamme yhden yön osana Maltan kierrostaan. Vietämme heidän kanssaan rattoisan illan syöden vegeillallisen ja juoden unkarilaista palinkaa sekä viiniä. Juttu luistaa mukavasti, mutta koska sekä reissaajat että toimistotyöläiset ovat väsyneitä ja seuraavana aamuna on aikainen herätys, emme rieku kovin myöhään.

Aamusmoothiet




Lauantai

Malta poikkeaa Espanjasta ainakin aikatauluissaan. Espanjassa kaikki tuntui aina tapahtuvan kovin myöhään, Maltalla taas tykätään aloittaa aikaisin niin että voi myös lopettaa aikaisin. Tämä pätee esimerkiksi ruokakauppoihin (useimmat ovat auki suunnilleen klo 7 - 19) sekä erilaisiin työmiehiin. Niinpä en ollut edes erityisen yllättynyt, kun vuokraemäntäni ilmoitti hepun tulevan katsomaan temppuilevaa pesukonettamme klo 7:30 lauantai-aamuna. Tämän takia piti siis herätä taas aikaisin, mutta onneksi se ei ole meille ongelma. Heppu tuli katsomaan konetta ja ilmoitti sen toimivan täydellisesti. Noh, niin kai sitten jos kerran niin sanot.

Suunnittelemme viikonlopun menun ja lähdemme ruokakauppaan - sunnuntaisinhan useimmat kaupat ovat kiinni, joten lauantai on yleensä se shoppailupäivä. Vaimo päätti laittaa lammaspaistia itselleen ja minä ostan jotain vähän sinne päin olevaa kasvisvalmistetta. Useimmiten en osta valmisruokia, mutta joskus tällaisissa tapauksissa on kiva ja helppoa heittää vain valmis kasvispihvi uuniin ja sillä selvä! Lounaan jälkeen otetaan päikkärit ja iltapäivällä lähdetään rauhalliselle kävelylle. Asutaan kivalla alueella meren äärellä, jossa käydään usein joko juoksulenkillä tai kävelyllä. Kävelyn päätteeksi tavataan pari kaveria läheisessä kahvilassa, jossa herkuttelemme vohveleilla ja kahvilla.

Iltakävelyn maisemat

Vohveleita!

Vaikka Malta onkin kuuluisa pahamaineisesta yöelämästään, rilluttelijat saavat rellestää useimmat perjantai- ja lauantai-illat ilman meitä. Eihän tällaiset vanhat jaksa lähteä riekkumaan - juomme illallisen kanssa pari lasia viiniä, katsomme leffaa sohvalla ja menemme suosiolla petiin suorastaan hävettävän varhain.

Sunnuntai

Päätimme tehdä kesän viimeisen risteilyn Comino-saarelle tänä sunnuntaina vaimon työkaverin kanssa. Olen kertonut erilaisista risteilyistä, mitä Maltalla voi tehdä, tässä postauksessa. Se on toki hyvin turistikamaa, mutta toisaalta risteilyt ovat myös suosittu tapa viettää kesäistä sunnuntaita paikallisten keskuudessa.

Risteily alkaa klo 10 mutta me saavumme paikalle hyvissä ajoin, koska pitää ehtiä nostaa rahaa. Paitsi, että kolme eri pankkiautomaattia sattuvat olemaan juuri sillä hetkellä väliaikaisesti poissa pelistä. Loistavaa, ei auta kuin toivoa ettemme tarvitse yhtään enempää käteistä kuin lompakon pohjalta löytyvät muutaman kymmenen sentin kolikkoa. Pärjättiin onneksi koko päivä ilman rahaa! Risteilyn hintaanhan kuuluu vesi, olut, viini sekä yksinkertainen lounas eikä meillä ollut mitään aikeita käyttää Cominon riistohintaisia palveluita.

Comino on karun kaunis ja pilvinen sää sallii meidän tutkailla saarta normaalia enemmän - yleensähän suuntaamme suoraan uimaan. Tällä kertaa onnistumme ensimmäistä kertaa käymään vahtitornissakin. Pääsymaksu on vapaaehtoinen lahjoitus, pudotamme ne vaivaiset muutaman kymmenen sentin kolikot hienovaraisesti laatikkoon, toivoen ettei kukaan huomaa miten säälittävän vähän maksettiin... mutta se oli leijonanosa meidän sillä hetkellä käytettävistä rahavaroista!

Hurjapäät hyppivät mereen, me emme!

Vahtitorni


Päivä saarella menee mukavasti ja palaamme Maltalle alkuillasta klo 18 tienoilla. Hassua, miten rento hengailu voikin väsyttää - menemme suoraan kotiin ja vietämme rauhallisen illan kotisohvalla.

Maanantai

"Maanantai ei ollut taaskaan kaikkein armeliain..." Suuren Toni Wirtasen sanoin. Viikonloput menevät aina niin nopeasti ja maanantai venyy ihan luvattoman hitaasti. Töissä on sitä samaa kuin aina, maanantait ovat muita päiviä kiireisempiä koska sunnuntaisin toimisto on kiinni ja työtä kertyy enemmän.

Varauksia, varauksia...


Keskikesällä käytiin yleensä aamuisin ennen töitä juoksulenkillä, koska iltapäivällä olisi liian kuuma ja herättiin joka tapauksessa niin varhain. Tässä vaiheessa syksyä huomaa jo, että aurinko nousee myöhemmin emmekä mekään enää herää ihan niin aikaisin. Toisekseen lämpötila on iltapäivälläkin siedettävä juoksua varten, joten päätämme tällä viikolla viettää virallisia syyskauden avajaisia juoksuharrastuksen suhteen - eli käymme juoksemassa pienen kolmen kilometrin lenkkimme töiden jälkeen. Kieltämättä aamuisin juoksu kulkee paremmin eikä ala kylkeen pistää, jostain syystä minulle iltapäivälenkit ovat aina vähän hankalampia. Koko päivän toimistossa istuttuani on kuitenkin kiva päästä liikkumaan.

Illalliseksi loihdin kasvisnuudeleita tofun kera. Mehän olemme siitä outoja tyyppejä, ettei meillä ole telkkaria (tai no, on asunnossa telkkari mutta ei meillä mitään kanavia ole) ja nettikin on rajallisen kapasiteetin omaava - tarkoittaen, ettei voi striimailla kaiket illat leffoja tai sarjoja. Näin ollen katsomme tiettyjä sarjoja ja leffoja hyvin valikoivasti ja suhteellisen harvoin. Se on hyvä, että tulee vietettyä enemmän aikaa jutellen ja lukien kuin telkkaria tuijottaen.



Arki-illan kokkailuja



Tiistai - Keskiviikko - Torstai

Ok, koko postauksen ideahan on kirjoittaa arkielämästä, mutta mitä ihmettä voin kirjoittaa tiistaille, keskiviikolle ja torstaille muuta kuin "ks. maanantai"? Aamulla herätään, juodaan kahvia ja smoothieta, käydään töissä, käydään töiden jälkeen ehkä ostamassa jotain ruokaa tai mahdollisesti juoksulenkillä ja vietetään ruoanlaiton ja syömisen jälkeinen aika sohvalla joko jutellen, surffaten netissä tai katsoen jotain lempisarjaa, joko ilman viinilasillista tai sen kanssa. Tämä taitaa mennä jo liian tylsäksi minunkin mittapuullani.



Pahoitteluni tästä lintsaamisesta, mutta kun minään noista päivistä ei tapahtunut mitään kertomisen arvoista, päätin nyt ympätä ne yhteen. Pakko tunnustaa, että arki-iltaisin harvoin tulee tehtyä oikein mitään muuta kuin ne pakolliset elämää ylläpitävät toiminnot - viikonloppuisin sitten on enemmän aktiviteettia :)

Vihersmoothiet juoksun jälkeen






Comments

  1. Sitä se aikuisen arkielämä taitaa olla - olipa töissä tai kotiäitinä, kuten minä. Rutiineja, toistoja toistojen perään. Tavalla tai toisella varmaan kaikki ammatit sisältää pakollisia rutiineja, joista ei pääse eroon. Onneksi on viikonloput ja lomat, joilloin jopa tälläinen suurperhe voi hieman rikkoa rutiineja. Hurjaa :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä niin ja sitä tällä haasteella kai haettiinkin - monesti se somessa jaettu elämä näyttää viilettämiseltä cocktail-kutsuilta toisille tai jotain vastaavaa, mutta arki on arkea kaikkialla :) Onpa sitten ainakin jotain mitä odottaa loman muodossa!

      Delete

Post a Comment

Popular posts from this blog

Patikointia Cape Bretonissa - Hiking in Cape Breton

Napoli - Italian kaunein kaupunki? Naples - the Most Beautiful City in Italy?

Teksasin road trip - Road trip in Texas: Dallas, Austin & Houston